keskiviikko 4. marraskuuta 2015

kuuluuko?

//

tosi paljon kaikkea pyörii mielessä ilmassa katseissa ja kuulokkeissa. kameraa olen varoen alkanut kantaa useammin mukana. bussissa en ole säästellyt vihkoni sivuja. olen varannut tatuointiajan. "mikäs siinä jos tykkää", tokaisi iskä leima ideoistani. olen ollut kertomatta oikeastaan mitään sille tytölle kenelle useimmiten kymmentäprosenttia vaille kaiken.

//

multa on viimisen vuoden aikana poistunut tarve avautua tai puhua asioista. ennen se oli jotenkin kovin tärkeää. saada ajatukset ääneen lausuttujen sanojen muodossa ulos. toisen korville. nykyään mä en jaksa. ihan jo siksi, että ympärillä tuntuu olevan kaksi ja puoli henkilöä joiden katseista paistaa kiinnostus sanoja kohtaan mitä höpötän.
toinen niistä on äiti. ja musta on enemmän kuin kiva, että me ollaan äidin kanssa tänään sellaisissa väleissä, että ensimmäinen jolle haluan jonkun maanantaisen taitekohdan jälkeen soittaa on hän joka on aina siinä.

sitten on se yksi ystävä naapuri maassa, jonka kanssa puhun kerran kahdessa kuukaudessa käyden läpi kaikki menneet ja tulevat niin syviä reittejä pitkin, että kolmen ja puolen tunnin skype hetken jälkeen voimme hiljentyä ja elää taas elämiämme tuntematta lainkaan huonoa omatuntoa notkahduksin tapahtuvasta yhteydenpidosta.

//

täälläkin tainnut ihoni ailahtelevasta luonteesta mainita. toiveena on, että pahimmat ajat olisi viimein takana. rasva tuppaa useimmiten tarttumaan kaikkialle muille pinnoille paitsi mun iholle. johtuen osittain siitä, että mulla on käytössä ollut vain kaksi vaivaista yksilöä jolla yrittänyt pärjätä. lääkäri pyöräytti edellisilli purkeille silmiään ja kirjoitti reseptit viidestä uudesta tuntemattomasta. nyt on siis rasvoja tarjolla ihan jääkaapissa asti. ei haittaa.
maanantaina 2.11 ihan noin synttäreiden kunniaksi pääsin ensimmäistä kertaa neljänkymmenen sekunin ajaksi seisomaan valokoppiin ja pian kuulemma kyseisen valon olisi pitänyt tunkeutua muhun niin kovin, että rikkinäisyys ja punaiset läikät olisivat ainankin hetken aikaa muualla. mä oon tästä kovin onnellinen. siellä on töissä mukava nainen ja mulla on päässä maailman nopeimmat lasit.

//

lopputyötä oon tehnyt. siihen oon neljä kertaa yrittänyt kuvata videomatskua - aina lopputulokseen tyytymätön. mutta samoihin aikoin ymmärtänyt, että liikkeellä leikkivät kuvat ja ihan ne perinteiset valokuvat on mun elämässä varmaan ainoita asioita jotka jaksan viedä loppuun asti. tai edellä mainittujen kohdalla on vain jotain miksi en voi ottaa "ihan sama", asennetta käyttöön. ja oikeastaan haluankin. se on lohduttavaa. että on jotain, mihin oikeasti haluaa panostaa ja mitä haluaa kehittää. mä oon päättänyt vielä viidennen kerran ottaa paidan pois ja liimata timantteja naamaan. ihan vain, että onnistun.

muuten homma tökkii. mä oon ymmärtänyt kuinka puuttellinen mun taito luoda koreografiaa on. en saa tarttumaa mihinkään. toisaalta ei huvita tehdä oikein mitään setattua liikettä, mutta lavaturvallisuuden vuoksi sellaista olisi ehkä hyvä olla. ei lähe sooloilemaan sitten ihan omiaan.

//

liitteenä fiilistely video. lopputyö liittyy asiaan. ehkä. en oikein itsekkään voi nojautua tähän väittämään.