lauantai 30. toukokuuta 2015

"ooksä laittanu siihen mitää rasvaa?"


iho.

vastaan tulevat tytöt shortseissaan, toimittaja kymmenen uutisissa, tanssija lavalla, ammattiin valmistuvat kauniissa mekoissaan. kaikkien kohdilla mä tunnen aina kateutta siitä ihosta mitä he kantavat yllään. mua ärsyttää tuntea kateutta melkein yhtäpaljon kuin mua ärsyttää se miltä oma iho näyttää ja tuntuu.
olen toistamiseen piiloutunut suihkuun, en pidä valoja päällä. yritän olla raapimatta - siinä onnistumatta. viisitoista minuuttia veden valuttamista. kuivaan ihon pyyhkeseen varovasti painellen jonka jälkeen mulla on noin 12 sekuntia aikaa änkeä iho täyteen rasvaa tai se kuivuu kasaan.
jojottelua sen välillä, että kehtaanko olla tunnilla t-paidassa vai lainkaan paikalla. lause "eiku tänään vaa huvittaa olla yksin" tarkoittaa ihan tahattoman monta kertaa vain sitä, että mun silmäluomet punoittaa niin pahasti, etten halua nähdä peiliä tai sinua. vaikka samaan aikaan haluisin, että tulisit halaamaan ja muistuttamaan siitä kauneudesta mitä mussa näät.

oon aina sanonut itselleni ja muille, että mä kestän sen kutinan kivun ja kirvelyn mitä tää homma aiheuttaa. mutta se, että nään kaikkialla hilseilevää, punoittavaa, sairaan näköistä ihoa syö itsetuntoa yhtä paljon kuin Mea syö karkkia karkkipäivisin.
mutta ainankin mulla on joku joka päättää vaatteeni mun puolesta. mitä peittävämpi - sitä parempi.

mä tiedän, että kaikilla on oma kipukohta itsensä kanssa ja että, mulla ei välttämättä ole oikeutta tuntea suuttumisen tunteita niissä hetkissä kun joku tokaisee vastapainona mun ihokriiseilylle, että "joo mullakin on vähän kuiva iho talvisin", mutta kyllä mä silti tunnen kun vilkaisen lauseen päästäneen henkilön halkeilematonta naamaa, kaulaa joka ei punoita tai ole allergisilla näppylöillä, käsivarren taipeita joiden iho näyttää itseasissa ihan oikealta iholta eikä roudan pilaamalta asfaltilta. tää lause tuntuu vähän siltä kun sanoisit itseäsi 30 kiloa painavemmalle kilojen kanssa kamppailevalle, että "joo mullekkin tossa kesän aikana kertyi +2 kesäkiloa. ihan joka kääntessä ei kannata kiskaista sanoja oman kokemuksen kautta. myöhemmin sitten. juju on myös siinä, että mun iho on tälläinen ympäri vuoden.

mä tiedän myös, että lauseet "eihän toi oo edes pahan näkönen" tai "ooksä laittanut siihen mitää rasvaa?", on tarkotettu helpottamaan mun oloa. mutta kun kuulee toisen seuraavaksi sanovan kuinka tuntee kipua vain katsoessaan mun ihoa tai kun olen juuri kolmannen kerran kuuden tunnin sisään laittanut maailman paksuimman kerroksen rasvaa iholleni - kaikki vähän rasittaa. mutta silleen vähän, että pystyn toteamaan mielessäni näiden lauseiden tarkoitusten olleen vain hyviä.

todetakseni vielä, että eikai se sulle näyttäydykkään pahana, koska jos iho olisi niin pahana kuin se osaa olla en olisi tässä katseenalaisenasi.

mä otin yhteyttä ruokaterapeuttiin joka itsekkin taistellut tämän ongelman kanssa. mulla alkaa kesällä ruokavalio muutos ja mä toivon enemmän kuin mitään, että se auttaa. jatkuvat kortisoni kuurit poistaa ongelman noin puoleksitoista viikoksi kunnes iho räjähtää vain pahemmaksi.
toivon, että elän taitekohdassa tämän asian tiimoilta ja kohta helpottaa.

mä en oo kuolemassa tähän, eikä atooppinen iho ole mikään maailman vaarallisin tauti. veemäinen, kipeä, itsetuntoa syövä ja häpeän aihe vain.

oon maailman kiitollisin sille pojulle joka kertatoisensa jälkeen kuunnellut mun kriiseilyjä, napannu mun kädet pois iholta raapimasta sitä verille, pussannut niskaa ja todennut mun olevan kaunis ihan sama miten katsoo. se poju on ainut joka on saanut mut hetkeksi uskomaan näitä sanoja.

/alexa

tiistai 26. toukokuuta 2015

Koskematta konkreettisesti



tein minä videon koulussa. laita HD päälle niin on selvempää. tää video kuvastaa varmaan mun sielunmaisemaa. kiitos. hei.

/alexa

tiistai 19. toukokuuta 2015

sinä tiedät, olisin mitä vain


kauniita sanoja, huokaisuja, kiitoksia on lentänyt niin kommenttikenttään kuin oikean elämän puolella koskien viime postaustani. tuntuu kuin lämpimiä halauksia olisi heitelty minua päin. ihmettelen ja kiitän. k i i t o s! ihmettelyn lisäksi ostin kengät ja hankin polviini mustelmia monia. laitoin chattiin kliseisen emojiin joka hymyilee vaikka oikeasti itkin. kuuntelin monesti kappaletta joka voisi olla minun kirjoittama, mutta en osaisi sanoa asioita noin selkeällä kielellä.

en haluaisi, että aika liikkuisi vaikka tiedän tämänkin hetken olevan illuusiota.

/alexa

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

kesytit minut


//

tomu tarttuu jokaiseen seinämään
lukittautuneet nikamat pehmentyvät 
koskematta konkreettisesti piirsin ääriviivoja
liian monen kahvi kupillisen jälkeen käsi värähtelee
luonnollisesti ne ääriviivatkin

//

eletään* mielikuvassa
elokuvan omaisesti siinä, 
missä epätoivo räjähtää pieniksi palasiksi ja 
tilalle tulee lopputekstit
ristiriita ei paista sinusta ensimmäistä kertaa

popcornia on jumittunut hampaan ja ikenen väliin 
hitto

//


//

soitan soitan soitan soitan soitan soita(tha)n soitan
niitä sointuja mitkä vangitsi minut aamulla
niitä missä yhdistyy elämän kepeys ja melankolia

kuinka rakastan molempia erityisesti samassa hetkessä
onnen määritettä ei ole yhteisesti päätetty

minulle kaksi sanaa

//


//

älä (anonyymi) tulkitse väärin
jos kierrätän usein lauseita

kepeydestä, tyhjyydestä, ristiaallokoista, 
kehän kiertämisestä, r a k k a u d e s t a  
ja sen loppumisesta
(ei se ikinä lopu kuitenkaan vaikka pakottaisi),
pehmeästä liikkeestä, rikkinäisyydestä,
 omilla jaloilla seisomisesta,
havahtumisesta

//

ehkä havahtumisia koen enemmän mitä kirjoitan

otan kiinni

   h a v a h t u m i n e n
            h a v a h t u m i n e n
               h a v a h d u i n
                                 h a v a h t u m i n e n
                                h a v a h d u i n
                                                 h a v a h t u m i n e n

//


//

kyseenalaista ensin
tulkinta(si)

minä pidän siitä mitä tänään on

minä pidän elämästä

//

mietin miten yhdistelisin asioita
ehkä juuri niiden kyseisten ääriviivojen kautta

tässä vaiheessa

nousin hakemaan lisää kahvia
pysähdyin tuijottamaan pölyttynyttä peilikuvaa

joku päivä arvostan kehoni ääriviivoja
tänään näen vain punertavaa
rikkoutunutta pintaa

//

kymmenen sekuntia ja olit ovella
täsmälline poju,
totesin

ilma oli kevyempää kuin ikinä
sen tietyn kehon halaus
aina niin riipivää tuntea näin paljon onnea

huominen aina välillä ravisteli
mutta irrottauduin nopeasti

en enää kuitenkaan uskalla elää missään 
muussa paikassa kuin tässä
tuntuu niin turhalta rakennella hetkiä etukäteen
niihin vain kompastuu

//


//

hengitys pysähtyy kun yöllä ymmärtää
pikku prinssi ja kettu tarinan asetelman

pojuja ei ole mahdollista kesyttää
aina toisinpäin
tai ainankin yleensä

itkiessään ketut voi muistuttaa
vehnän kullankeltaisen värin voitosta ja siitä
kuinka, 
"voi joutua itkemään vähän jos on antanut 

kesyttää itsensä”

//

alexa

ps. minä elän*

torstai 14. toukokuuta 2015

geenimuunneltuja miniananaksia


olen tottelematon
tahditon
toiveikas
taas
t  a  a  s

taas taas taas
t a a s


/alexa