maanantai 26. tammikuuta 2015

saa jotain aikaseks


ja mä vaan makasin siinä vieressä. itku pursusi ulos jo koomisena pakettina. mutta en voinut pidättää. se vain vyöryi niiden päättäväisten solujen läpi jotka oli luotu yhteen tehtävään. pidättämään itkua. menettämisen pelko. menettäminen. hetken konkretiaa. sen se vaati, että ilma puhdistuu. mä en halua päästää meitä menemään. älä säkään. 

ja mä vaan mietin, mitä jos olisin ehtinyt bussiin?

tänään miinus kaks astetta pakkasta, tuntuu ihan kesältä. ulkona olo on siedettävä kun tuuli ei tunnu naamaa raapivilta lasinsiruilta. ilma ja minä ollaan lempeämpiä. 

mä oon aina halunnu blogata jonkun kanssa. näkemättä, että oon yli vuoden rampannu teellä tähän missioniin täydellisesti loksahtavan muikkelin luona. yksi lause ja ei aikaakaan. #tekojenvuos <-- juttuja kuplassa elämisestä ja sanojen korvaamisesta teoilla. elämästä. emmä tiiä. kaikesta vaan.

/alexa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti