tiistai 20. tammikuuta 2015

Hymyjen Maa






"Tuomas on alle nelikymppinen mies, joka on menettänyt Thaimaassa kaiken - perheensä, omaisuutensa ja ystävien luottamuksen. Varhaiseläkkeestä haaveileva mies on ajautunut niin huonoon kuntoon, etteivät edes jalat enää kanssa hänen luurankomaista ruumistaan

Muuttuuko mikään, kun alkoholisoituneen Tuomaksen ystävät päättävät viimeisen kerran auttaa ja lähtevät hakemaan hänet Thaimaan kaduilta takaisin kotiin?"   (linkki-->)Hymyjen Maa / 

Joku oli linkittänyt kyseisen trailerin facebookkiin ja jotain kumman kautta se päätyi minunkin etusivulle. Tuntui kyllä rintalastan alla tämä. Dokumentin ohjaaja oli siis vuonna 2012 bongannut youtubesta videon Thaimaassa asuvasta, kävelykykynsä menettäneestä miehestä ja ymmärsi videolla esiintyvän hänen ystävänsä. Ystävä jota hän oli auttanut monesti ja saanut vastakaikuna vain valheita. Silti hän päätti lähteä toiselle pallonpuoliskolle auttamaan toveriaan.

Epäitsekkyys. Musta se on vaan mahtava piirre ihmisessä. Kun on varmasti saanut ala-arvoista kohtelua ja valheet on kasaantuneet toistensa päälle, mutta silti onnistuu hyppäämään niiden asioiden yli, koska näkee toisen hädän. Ystävyys on niin erityisen vahva side, että se kestää paljon. Ja antaa.

Rintalastan alla tapahtuu myös jotain, kun lukee niitä kommentteja mitä tämä traileri sai sosiaalisessa mediassa osakseen. Toki paljon hyvääkin oli, mutta muutamat kommentoijista antoi napakasti kantansa ilmi siitä, että turha keissihän tää on. Suomesta löytyy kuulemma joka nurkasta samanlaisia tapauksia, että mitä niitä turhaan roudaamaan tänne hoidettavaksi vielä muualtakin. Mistä hitosta kumpuaa se ainainen suomalainen kyynisyys näitä selviytymis tai auttamis tarinoita kohtaan. Mulla on ystävä joka joskus totesi koirastaan, että "en voi pelastaa koko maailman eläimiä, mut jos tekis ees tän yhden pienen koiran elämän niin onnelliseksi ku vaan voin ni seki riittää." Epäsuoran suorasti tän voi yleistää koko maailmaa kohtaan. Jos oot lähössä pelastamaan tämän koko systeemin tuut varmasti pettymään, mutta on aika iso juttu jos sä pystyt ottamaan talteen edes yhden elämän täällä tallatessasi. Tai pelastamaan jonkun päivän. Hetken.

Miten meille tuntuu olevan niin vaikeaa joskus kehua sitä epäitsekkyytä ja vilpitöntä auttamisen kipinää joka toisista löytyy, vaan aina kaivetaan jotain negatiivista esille. Vai onko ne negatiiviseen sävyyn heitetyt sanat vain pelkoa siitä, että itsestään ei ehkä olisi samaan. Ja se miksi ei olisi, on perusteltava itselleen väheksymällä muiden tekoja. Jos sä edes hetkeksi voisit heittää sivuun sen pelon aiheuttaman kyynisyyden, sulkea sen pakottavan tunteen kyseenalaistaa kaikkea tai lopettaa huomauttamasta kuinka joka tapauksessa tää systeemi on ihan täyttä kuraa ja vastapainona vaikka antaa tähän maailmaan jotain hyvää sisältöä, olisi täällä kepeämpi olla.

Mä oon myös varma, että negatiivisten kommenttien heittäjät eivät ymmärtäneet mistä tässä dokumentissa on pohjimmiltaan kyse. Ystävyydestä. Se vasta onkin vahva side.

Nyt mä lähden yhden sellaisen luokse.

/Alexa

7 kommenttia:

  1. ihana teksti ja olen kyllä ihan samaa mieltä. auttaminen on nykyään jotenkin kauheen aliarvoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 ja jep se on kummaa miten jotkut yrittävät nostaa itseään auttajien yläpuolelle heittämällä negaa puhetta teoista. onneksi yleensä ihmiset näkevät heidän läpi. on hyvä, että hyvää tapahtuu.

      Poista
    2. Tälläset jutut on aina niin ihanii, koska ihmisten tietosuutee tulee hirveest aina vaa kaikkii uutisii et ihmisii tapetaa jne, nää tämmöset aina muistuttaa et maailmas on niin paljo hyvääki! Ja siihen uskon mielummin ku keskittyisin siihen kaikkee pahaa. Ja nimenomaa tohon, et miten sit vois muuttaa ees pienin askelin! H

      Hyvä postaus, ja jep, tollaset ilonpilaaja ihmiset on just niitä katkerii ja kateellisii. Ärsyttävii, mut onneks kaikki ei oo sellasii joten taas hyvä voittaa jee!!

      Poista
    3. (Hups laitoin ton kommentin vastaukseen vaik piti olla erillinen...:-D)

      Poista
    4. haha heidi. ja jep, maailma ei oo niin paha paikka jos vähän tsekkailee asioiden kummaltaki puolelta.

      Poista
  2. Ei heru ollenkaan myötätuntoa ihmistä kohtaan, joka lähtee Thaimaaseen huoriin ja ryyppäämään. Sitten kun rahat loppuu, vingutaan että Suomen suurlähetystö ei auta ollenkaan. Olisi säästänyt ne ryypätyt rahat lentolippua varten. Noissa videoissa, mitä katsoin YouTubesta, oli selvästi humalassa.

    Miten tämäkin tarina loppuu: Suomessa lainkuuliaisilta kansalaisilta kerätyillä verorahoilla kuntoutetaan tätä tyyppiä, joka ei tule ikinä kontribuoimaan mitenkään tätä yhteiskuntaa kohtaan. Nämä kuntoutusrahat ovat pois niiltä, jotka oikeasti tarvitsisivat sitä (vammaiset, köyhät vanhukset, työttömät nuoret), eivätkä ole syyllisiä omaan kohtaloonsa, toisin kuin tämä tyyppi, joka on oman tilanteensa aiheuttanut.

    Jos auttamishalu olisi ollut vilpitöntä, olisi varmaan kannattanut olla tekemättä elokuvaa ja auttaa muuten vain, eikä rahastaa se 10 € Finnkinossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä on myös muistettava, että alkoholiongelma on sairaus. Keneltäkään asian kanssa kamppailevalta ei ole kysytty suostumusa olla osallisena. Ja sairaus on elinikäisesti mukana kulkeva asia vaikka kuiville pääsisikin. Joten miten perustelet väitteesi siitä, että hän olisi itse syyllinen omaan kohtaloonsa. Tietenkin ihminen itse on se joka sitä viinaa sinne kurkkuun kaataa, mutta asia ei ole niin mustavalkoista kuin annat olettaa.

      Mielestäni on myös turha tehdä olettamuksia siitä miten tämä tapaus päättyy. Tietenkin on täysin mahdollista, että tilanne päättyy niinkuin sen esitit. Kaiken olevan turhaa. Siinä vaiheessa voit nousta seisomaan ja toistaa lauseen "mitä minä sanoin". Ehkä jopa tuntea tilanteesta jotain mielihyvää. Mutta yhtä paljon on mahdollista, että tämä oli ratkaiseva tekijä miehen kohtalolle. Hän saa viimein elämästään kiinni. Hänelläkin voi olla vielä jotain annettavaa maailmalle.

      Itse ajattelen, että on huippua kun tälläisestä tehdään dokumentti. En itse kiellä, ettenkö kuvaisi matkaa maailman toiselle puolelle kun lähden hakemaan minulle tärkeää henkilöä kotiin. On hienoa, että tälläistä tuodaan esille ja olen varma, että tapaus inspiroi monia tarttumaan asioihin tai syrjäyttämään hetkeksi ainaisen kyynisyyden ja itsekkyyden. Tai sitten se vain lisää sitä. Sekin on mahdollista.

      Kaikki on.

      Poista