perjantai 30. tammikuuta 2015

"mun mielestä elämä on maailman siistein juttu, mut en vaan jaksa toteuttaa sitä just nyt"


kiteytin tässä mun nykyisen olotilan yhtee lauseeseen ihan sattumalta. voi kumpa jaksaisi. pää tahtoo toteuttaa juttuja, mutta en saa oikein selvää että mitä. oon kyllästyny blogin ikuiseen runotyttö olemukseen. vaikka nyt se on sitä mitä oon aina sen halunnut olevan. hups. paint-taide. saako siitä ammatin? en halunnutkaan tee seuraa. tai seuraa. en edes teetä. on nälkä ja kyllästyttää. ei aina voi olla mukavia perjantaita.

toivottavasti sulla edes.

/Alexa

maanantai 26. tammikuuta 2015

saa jotain aikaseks


ja mä vaan makasin siinä vieressä. itku pursusi ulos jo koomisena pakettina. mutta en voinut pidättää. se vain vyöryi niiden päättäväisten solujen läpi jotka oli luotu yhteen tehtävään. pidättämään itkua. menettämisen pelko. menettäminen. hetken konkretiaa. sen se vaati, että ilma puhdistuu. mä en halua päästää meitä menemään. älä säkään. 

ja mä vaan mietin, mitä jos olisin ehtinyt bussiin?

tänään miinus kaks astetta pakkasta, tuntuu ihan kesältä. ulkona olo on siedettävä kun tuuli ei tunnu naamaa raapivilta lasinsiruilta. ilma ja minä ollaan lempeämpiä. 

mä oon aina halunnu blogata jonkun kanssa. näkemättä, että oon yli vuoden rampannu teellä tähän missioniin täydellisesti loksahtavan muikkelin luona. yksi lause ja ei aikaakaan. #tekojenvuos <-- juttuja kuplassa elämisestä ja sanojen korvaamisesta teoilla. elämästä. emmä tiiä. kaikesta vaan.

/alexa

tiistai 20. tammikuuta 2015

Hymyjen Maa






"Tuomas on alle nelikymppinen mies, joka on menettänyt Thaimaassa kaiken - perheensä, omaisuutensa ja ystävien luottamuksen. Varhaiseläkkeestä haaveileva mies on ajautunut niin huonoon kuntoon, etteivät edes jalat enää kanssa hänen luurankomaista ruumistaan

Muuttuuko mikään, kun alkoholisoituneen Tuomaksen ystävät päättävät viimeisen kerran auttaa ja lähtevät hakemaan hänet Thaimaan kaduilta takaisin kotiin?"   (linkki-->)Hymyjen Maa / 

Joku oli linkittänyt kyseisen trailerin facebookkiin ja jotain kumman kautta se päätyi minunkin etusivulle. Tuntui kyllä rintalastan alla tämä. Dokumentin ohjaaja oli siis vuonna 2012 bongannut youtubesta videon Thaimaassa asuvasta, kävelykykynsä menettäneestä miehestä ja ymmärsi videolla esiintyvän hänen ystävänsä. Ystävä jota hän oli auttanut monesti ja saanut vastakaikuna vain valheita. Silti hän päätti lähteä toiselle pallonpuoliskolle auttamaan toveriaan.

Epäitsekkyys. Musta se on vaan mahtava piirre ihmisessä. Kun on varmasti saanut ala-arvoista kohtelua ja valheet on kasaantuneet toistensa päälle, mutta silti onnistuu hyppäämään niiden asioiden yli, koska näkee toisen hädän. Ystävyys on niin erityisen vahva side, että se kestää paljon. Ja antaa.

Rintalastan alla tapahtuu myös jotain, kun lukee niitä kommentteja mitä tämä traileri sai sosiaalisessa mediassa osakseen. Toki paljon hyvääkin oli, mutta muutamat kommentoijista antoi napakasti kantansa ilmi siitä, että turha keissihän tää on. Suomesta löytyy kuulemma joka nurkasta samanlaisia tapauksia, että mitä niitä turhaan roudaamaan tänne hoidettavaksi vielä muualtakin. Mistä hitosta kumpuaa se ainainen suomalainen kyynisyys näitä selviytymis tai auttamis tarinoita kohtaan. Mulla on ystävä joka joskus totesi koirastaan, että "en voi pelastaa koko maailman eläimiä, mut jos tekis ees tän yhden pienen koiran elämän niin onnelliseksi ku vaan voin ni seki riittää." Epäsuoran suorasti tän voi yleistää koko maailmaa kohtaan. Jos oot lähössä pelastamaan tämän koko systeemin tuut varmasti pettymään, mutta on aika iso juttu jos sä pystyt ottamaan talteen edes yhden elämän täällä tallatessasi. Tai pelastamaan jonkun päivän. Hetken.

Miten meille tuntuu olevan niin vaikeaa joskus kehua sitä epäitsekkyytä ja vilpitöntä auttamisen kipinää joka toisista löytyy, vaan aina kaivetaan jotain negatiivista esille. Vai onko ne negatiiviseen sävyyn heitetyt sanat vain pelkoa siitä, että itsestään ei ehkä olisi samaan. Ja se miksi ei olisi, on perusteltava itselleen väheksymällä muiden tekoja. Jos sä edes hetkeksi voisit heittää sivuun sen pelon aiheuttaman kyynisyyden, sulkea sen pakottavan tunteen kyseenalaistaa kaikkea tai lopettaa huomauttamasta kuinka joka tapauksessa tää systeemi on ihan täyttä kuraa ja vastapainona vaikka antaa tähän maailmaan jotain hyvää sisältöä, olisi täällä kepeämpi olla.

Mä oon myös varma, että negatiivisten kommenttien heittäjät eivät ymmärtäneet mistä tässä dokumentissa on pohjimmiltaan kyse. Ystävyydestä. Se vasta onkin vahva side.

Nyt mä lähden yhden sellaisen luokse.

/Alexa

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

"nii. ehkä mulla ei oo kaiki hyvi, mut en tiiä mikä muka olis pielessä"


"nii. enhän mä kysyny ku kuustuhatta kertaa että ooks ok."

mulla on kyllä maailman hauskin ystävä täällä. elämässä. läsnä. tänää mä nauroin. en muistanu miltä tuntuu kun happi meinaa loppua vaan koska naurunpuuska ei anna tilaa hengenvedolle.
jahas, sain muuten meitsin kameran laturin kouvostoliitosta, eli ehkä nyt alkaa tulla muutakin matskua kuin epämääräsiä suttukuvia. googlerunous on vaan kyllä silti parasta.
tekstiä päiväkirjaan ilmestynyt neljän aukeaman verran. mä en vaan tiedä mitä sanoa tai miten päin olla. turhautumista ja suuttumista. niinä hetkinä kun se tuntuu epäreilulta.

sovittiin myös sen kivan muikkelin kanssa, että tämä vuosi on #tekojenvuos. ärsyttää turhat lupaukset. suunnitelmat. "pitäis" -ajatukset. kuluttaa energiaa enemmän kuin se, että juttuihin tarttuisi. talvella kaikki spontaanisuus kuolee mussa. se on ehkä mikä saa mulle tunteen, että oon kuollut itekki. tää on vaan sitä aikaa kun pitää laittaa vielä yksi villapaita takin alle ja keskittyä tekemään elämästä mielenkiintosta. kesällä se onnistui itsestään ja villapaita turha. operaatio toteuta elämä talvellakin. tänä vuonna. ensi syksynä. pimeyden ei saa antaa murhata.

"mm, mut en mä sillon viel tienny etten oo"

/alexa

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

perjantai yö


niissä hetkissä minä en estä itseäni olemasta
kahlitsevat ajatukset luovuttaa ja tuntuu painottomuus kun ympäröivät soinnut takertuvat jokaiseen hiukkaseen minussa
enää se en ole minä joka liikkuu
ulkopuolella
jos joskus pyytäisit minua kertomaan sanasta transsi tai onnellisuus
muodostaisin sanoja kyseisistä minuuteista


/alexa

perjantai 9. tammikuuta 2015

yhtäkkiä sitä hukkaa paikan minne juosta


eilen mulla oli kaikki kynttilät palamassa. ilma väreili lämpimistä rytmeistä ja makoilin tee vieraan kanssa lattialla muutaman tunnin. oli hymyy ja hyvää mieltä. tänään vaan hiljaisuutta. kylmät seinät. kolkko tunnelma. huono ratkasu vaihtaa lakanat punasesta sinisee. kirpputorit tarjoo usein niitä tiettyjä viboja. sitä mä tänne kaipaan. seinän täytettä. intiaanei. värittömyyden tappajaa. aurinkoo. lähen metsästää. samalla nappaan mukaa yhen tsingtaon. juon sen. kuuntelen todd terjee. mulle on tulossa hyvä perjantai. toivon sulle myös.

/alexa

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

enkä mä taas tiennyt, miten hengitetään



muistin taas missä on ne ihmisit, asiat, hetket, 

mietteet, kosketukset,

lauseet, kosteat yöt, hymyt,

teemukit,

halaukset, naurahdukset, kyyneleet,

puhumattomat asiat, minä

sanat, kodit,

aamut, 


on joiden seurassa viihdyn.
ei täällä.
kaukana nykyisestä sijainnistani.

/alexa