tiistai 25. marraskuuta 2014

eikä ikinä halunnut pyytää anteeksi, mutta tänään



  • hetkestä outoa teki se, että hän ei juossutkaan pois
    viimeistään silloin ymmärsi, että jotain oli muuttunut
    ei ollut jumissa siinä samassa maailmassa, minässä

    eikä mikään ollut sattumaa, oli vain sinä
    sitä kauneutta hän ei ollut ikinä kohdannut
    hengitti hiljaa siinä vierellä

    ääriviivat haparoi hieman,
    se kuuluu asiaan

    syy miksi ei kääntänytkään katsetta,
    hän pitää sinusta

    /alexa

perjantai 21. marraskuuta 2014

joskus täälläkin on kivaa



  • koulussa oli meneillään viikon mittainen valo ja liike -kurssi. duunailtiin siis nopeita demoja valoheebojen kanssa. jotenki tuntuu, että nyt just mä harhailen tosi paljon ajatuksissa ihan vääriin paikkoihin ja hetkessä elo on vieraampi käsite kuin ikinä. tällänen ryhmäjuttu turhautti jo alkuunsa. antakaa mun nyt vaan kulkea sumussa. älä ota kontaktia. mä en jaksa heittää sulle hymyä. okei käyn nyt tiputtamassa kyyneleitä vessassa. jatkuu.
    joku innostus mussa kuitenki heräs. jotenki aina hautaa ittensä kaiken pahanolon ja negatiivisten sanojen alle, että lopussa ei osaa lausua sanaa kiitos siitä kuinka paljon tää paikka ihmiset ja koulu antaa tilaa sille mitä tuntee ja missä vaiheessa elämää kulkee.

    eilen riisuin vaatteeni yleisön edessä, vedin susinaamarin päähän ja
    tänään mä haluan kiittää sua siitä, että oot siinä ja halaat mua aina tarvittaessa. konkreettisesti tai sillee toisella tasolla mitä ei oikein osaa selittää.

    /alexa

torstai 20. marraskuuta 2014

mutta ainankin hän elää täysillä


olin väärässä paikassa väärään aikaan ja kiukuttaa. väsyttää myös. päikkärit kertaa viisi tuntia, ja silti nukuttaa.

haluan erakoitua. tanssia huoneessa jenni vartiaisen tahtiin. juoda jääteetä. kuulla sun koputuksen ovella. sulkea silmät ja painaa kädet korville. ensimmäistä kertaa ei edes jaksa jauhaa niistä fiiliksistä mitkä velloo. ihan sama sitte. en itke. huijaan.

luin juttuja kesältä. miten olinkin niin onnellinen ja täynnä elämää. eilen ja tänään kaikki tuntuu toivottomalta. ei aina voi olla mukavaa, mä tiedän. mutta olisipa joskus aikaa parantaa vanhoja haavoa jotka vielä ujosti märkii. 

tulehtuu.

/alexa

maanantai 17. marraskuuta 2014

pysy hereillä tänään



  • heh, pienensin kuvia liian vähän ja iphone laatu ei oikein taivu näin isoksi. mutta eiköhän kaikkien rakeiden keskeltä nää sen olennaisen.

    viikonloppuun mahtui aika paljon valojen välkettä. hieman kaljaa. okei vähän liikaa. väsynyttä, mutta super onnellista mieltä. vuorokaudessa ehdin syödä pizzaa enemmän kuin normaalisti kolmessa kuukaudessa. kävin tsekkaamassa heikki kuulan sekä riston keikat, ja ei voi ku todeta että huhhuh. jälkimmäinen keikka kyllä hakee vertaistaan. sitä tulee aina uudestaan ja uudestaan onnelliseksi kun muistaa sen fiiliksen sinä yönä, siinä ihmismassan tönittävänä. taisin mäkin tönäistä muutaman kerran jotain. ihan vaan rakkaudesta. oioi. mulla on ympärillä kivoja ihmisiä. aina siihen vaan herää kerta toisensa jälkeen. onneksi mä oon täällä. maailmassa ja hereillä.

    takasin kylmään ja raadolliseen outokumpuun matkaaminen olikin sitten se helvetillinen osuus. näkyvyys nolla ja tien liukkaus kymppi. matkaseura kuitenkin kymppi myös.

    maanantai on alkanut olemaan mua kohtaan vähän julma. tänäänkin se tipautti mut niin lujasti vasten maata, että jaloissa särähti. bussissa samuli putro lauloi mulle kuinka "yhtä kaikki onni on kuin postinkantaja, hoidettuaan homman siirtyy taloon seuraavaan". mä komppasin ja mun poskella oli joko kyynel tai ulkona satanutta räntää. ei sitä ikinä tiedä. hetkessä elämisen taakse on helppo piiloutua, mutta nyt joutui avaamaan silmiä ja ymmärtämään, että osaa se elämä myös ottaa. tällähetkellä oon onnellisempi kuin oon ikinä mun elämässä ollut. se lanka onkin sellanen hauras ja naksahtaa helposti. pelottaa ja kiukuttaa että taas tää homma testailee mua.

    ei saa jäädä vellomaan mielessä paikoillaan seisovaan usvaan, koska se oli virhe hetki sitten
    on vaan pidettävä se sama luotto minkä oon saanut uudestaan rakennettua tätä kaikkea kohtaan. elämää. kaikki on harkittua, mutta ei suunniteltua. en siltikään saa pidettyä kyynelkanavia kiinni. ehkä huomenna.

    /alexa

maanantai 10. marraskuuta 2014

kolme (3) kyyneltä



viisi sivua sanoja susta, huittisista, yöstä ja melankolian paisumisesta ahdistukseksi ja koin olevani valmis nukahtamaan. mun sängyssä oli se lämmin iho jonka viereen voisin aina nukahtaa. iho joka tuntuu turvallisimmilta niistä kaikista mitä oon ja tuun kohtaamaan. ai mistä mä voin tietää tulevasta? tässä tapauksessa sen vain tietää. änkeydyin siihen pieneen tilaan mitä oli jäljellä. tosi hiljainen itku. niin hiljainen, että en edes itse ollut varma sen olemassa olosta. kolme kyyneltä. jos antaisin ittelleni luvan niin niitä olisi tullut enemmänkin ulos. lopeta nyt. mullahan on kaikki tässä mitä kaipaan.

aamulla mulla soi olavi uusivirta se kertoo mulle, että nuorena ei tarvitse nukkua. okei. hymy on läsnä. kohta on balettia ja mä rakastan hitaita aamuja. kello on 13:46 kai se lasketaan aamuksi? mä lasken.

/alexa

lauantai 8. marraskuuta 2014

hei ei toi oo hetkessä elämistä, toi on saamattomuutta



  • mikä sä meinaat olla isona?




  • emmä tiiä. ajattelin esim elää. siinä sitä vasta onkin olemista. voisin vähän kirjotella runoja. ottaa välillä valokuvia mitkä ei ikinä miellytä omaa silmää ja juoda teetä. tehdä paska duunia. tykätä ihmisistä. käydä kaljalla. keikoilla. huh. sitä mä meinasin olla isona. eiku oliks toi nykyhetki? ai siis tulevaisuudessa? siis kuinka iso musta tulee? ei hitto.




elän ihan hurjan paljon hetkessä. elän siinä niin paljon, että joskus huomaan olevani menneessä minuutissa. aina välillä herään siitä hetkessä elämisen unesta ja hengittäminen muuttuu raskaaksi koska ymmärrän, että mulla ei oo hajuakaan mihin suuntaan elämä valuu. mikä on intohimo? motivaatio? tällähetkellä on vaan niin hyödytön olo. laiminlyön itteäni. vaikka ei saa käsittää väärin. pohjavärinä on onnellisuus ja kevytmieli. ja musta hetkessä eläminen ja bussin sijasta aamukahville meneminen on parasta. mä tykkään mun elämästä. ehkä se itsenään on mun intohimo. se on ainut asia mitä tänään teen täydessä fiiliksessä.

sä vaan ahdistat mut nurkkaan lausumalla ääneen sanan tulevaisuus. anna mun olla tässä kerrankin kun oon.

hitaasti hengittämisen jälkeen on kiva nukahtaa taas tähän uneen mikä on ainut missä en nää painajaisia. ilma joka kulkeutuu keuhkoihin on kevyttä. ja mikä tärkeintä. keuhkoissa tilaa. tässä mä nyt elän. voinko mä ihan hirveen paljon muutakaan? en.

/alexa

maanantai 3. marraskuuta 2014

en ollut väärissä juhlissa


halloween? minä vuosia? miltä se tuntui?

yhtäkkiä talossa olikin isompi kourallinen huippu tyyppejä. olohuone täynnä siitä ihmismassasta. voitettiin tietovisa (okei mä fuskasin siinä. voitettiin silti. heh). mun paras ja ensimmäinen oikea synttärikakku oli koristeltu numerolla kuusi kertaa kolme ja hurjan hyvät tyypit oli järjestäny mulle lahjan mikä piti sisällään mieltä ja käsiä lämmittävää.

aamulla hautauduin yhden ison peiton alle kolmen vieläkin ujosti päissään olevan pojun kanssa ja joku meistä taisi puhallella saippuakuplia. semmosta ujoa onnea ja väsymystä vaan. hakkasin vissiin polvia koko yön lattiaan kun nyt niitä koristaa muutama kaunis mustelma ja yks kaks haavaa.

jos mun elämä olisi elokuva niin tää kohtaus olis ollu ihan tosi hyvä. oon ihan hurjan kiitollinen siitä, että oon juuri täällä juuri näiden ihmisten ympäröivänä. tää paikka on hyvä ja vaikka mun henkinen väsymys on joskus niin suuri, että meen ja kiroan koko paikan niin en mä ikinä oikeasti tarkota. paitsi joskus.

/alexandra