lauantai 26. heinäkuuta 2014

(1. Ole rehellinen muille, mutta ennenkaikkea itsellesi)


Ai miksi mä kiukustun kysymyksistä koskien häämöttävää lähtöä? 

Ollaampa tässä sitten ihan rehellisiä. Kahden (2) viikon päästä mä oon lähössä takaisin Outokumpuun. Ja mitä mieltä mä oon siitä? Mua itkettää, ahdistaa ja pelottaa jo valmiiksi se yksin jääminen. En oo ikinä eläessäni tuntenut itteäni niin eksyneeksi tai yksinäiseksi kuin viime vuonna. Kaikki oli täyttä sumua syyskuusta-joulukuuhun ja joulukuusta-elokuuhun. Tapahtu liikaa ja musta tuntu etten löytänyt tarvittavaa tukea niiltä ihmisiltä keneltä sitä ennen olin saanut. Hukassa. Mä oikeasti paloin henkisesti loppuun ja hukkasin itteni ihan kokonaan. "Läheisesi huomaavat sinussa uuden vahvuuden: et pelkää mitään" sanoi mun horoskooppi tänään kun vahingossa jäin tuijottamaan lehteä keittiön pöydällä. Maailmassa ei oo yhtäkään ihmisitä joka ei pelkäisi mitään. Ei yhtään ketään. On vain niitä jotka yrittää huutaa pelkoaan niissä lauseissa joiden perään naurahtelee. Ja en oo ikinä sanonut tätä asiaa näin selvästi ilman kiertelyjä tai kaarteluita: mä pelkään kuollakseni yksin jäämistä.

Ai miksi mä istun lattialla, kuuntelen Samuli Putroa ja naputtelen tätä tekstiä? 

Mä en halua vastata kysymyksiin missä tiedustellaan mitään mun lähtöön tai kouluun liittyvää. En vaan oo valmis niihin just nyt. Millon lähdet? Miltä tuntuu kun koulut alkaa? En halua kuulla kysymyksiä sinulta tai kassatädiltä. Koska mä voin nyt vastata teille, että miltä tuntuu ajatus yksin jäämisestä. No, sehän tuntuu paskalta. Totta kai mä toivon, että mun vuosi tulisi olemaan hyvä. Sellanen niinkuin ajattelin vuodesta tulevan syyskyyssa 2013 kun aloitin koulun. Niinkuin ajattelin ennen kuin kaikki vaan romahti niskaan enkä mä enää jaksanut kannatella raskaita ajatuksia tai asioita mitä ympärillä kiersi. 
Nyt just, antakaa mun hengittää ja olla ajattelematta asiaa. Mulla on menossa paras kesä ja se on vielä kesken. Tai sitte halatkaa mua ja kertokaa luottavanne siihen että mä pärjään ja mä pelkään turhaan. kiitos. (Samuli Putroa kuuntelen siksi koska se on ainut joka osaa hengata mun kanssa tässä fiiliksessä)

/alexandra

tiistai 22. heinäkuuta 2014

alexandran novelli osa 4883930202


nyt tulee tekstiä enemmän kuin laki sallii ja teistä 99.9% prosenttia jättää varmaan koko höpötyksen lukematta, mutta se on ihan fine.

En oo moniin vuosiin omistanu puhelinta jolla olisin päässyt edes googlaamaan asioita, saatika ottamaan kelpo kuvia. Nyt siis kirin sitä aikaa kiinni ja järjestelmäkamera lähtee harvemmin matkaan. Joka on oikeastaan ihan hyvä asia, koska muutamilla reissuilla olisin vain onnistunu rikkomaan koko aarteen. Kuvien laatu ei huimaa päätä, mutta niiden sisältö korvaa kaiken.

emt juoksen vaan kokoajan paikasta toiseen ja oon kokoajan menossa. kelpaa mulle.
Käväsin hupen kanssa tykkimäellä tässä yksi vapaapäivä. oli ihan sairaan hauskaa viettää aikaa kyseisen likan kanssa ihan vaan kaksin. Päivän päätteeksi sain hyvän isosiskon tittelin, joten homma meni nappiin.

Sitten oli jättömaa joka on siis kulttuurifestivaali Kouvolassa, klikkaa linkkiä jos haluat tietää enemmän. Mukana mulla oli ihan huippu heebot. Ketuttaa vaan kun töiden takia pääsin paikalle vasta yhdeksän paikkeilla (onneks sentää jassun papi kaahasi autollaan kuskaamaan mua, muuten olisin varmaan vieläkin matkalla sinne). Paikka oli täynnä ihmisiä joiden ansiosta tunsin olevani kotona. Mun fledaa kehuttiin ja oon varma että rastapäinen rölliä muistuttava heebo (joka oli varustettu ihan super hauskalla naurulla) on asunu 30 vuotta siinä autiotalossa mihin eksyttiin. Onnistuttiin rakentamaan sopivan spontaani ilta taas jälleenkerran joten ei kiristä takaraivoa duunissa jumittaminenkaan. 

Oon opetellu kirjottamaa päiväkirjaa koulujen loputtua. Ihan vaan siksi koska huomasin yksi päivä etten saakkaan enää muodostettua mun fiiliksiä sanoiksi tai tekstiksi. Ajatukset oli takkuuntunut yhtä epäselväksi kuin mun päässä majaileva hurmuri rasta (joka tänään sai päätöksensä kun Inka tuhlasi elämästään tunnin sen avaamiseen. jouduttiin silti pyytämään fiskarseilta apua kaikesta hoitoaineesta huolimatta) joten päätin, että on aika herätellä mun kykyä muuttaa ajatuksia sanoiksi uudelleen ja samalla kerätä super hetkiä talteen. Kuitenkin hukkasin kirjan pariksi viikoksi ja podin ahdistusta siitä, että joku muu lukee niitä ajatuksia mitä ei todellakaan ole tarkoitettu kuin yhden henkilön korville. minun.
Eilen kuitenkin huokaisin helpotuksesta kun epätoivoisena makoilin lattialla ja näkökenttään hypähti vahingossa kyseinen kirja. Perus mä taas piilotellu asioita sängyn alle ja sitemmin unohtanu koko homman. 

Tänään oli se päivä mitä olen odottanut. Ostin uudet vanssit. Siitä on niin kauan yleensäkkin kun olen ostanut täysin uudet popot. Yleensä hommaan jalkineet kirppikseltä ja hinta on korkeintaan sen 8e. Mutta nyt oli annettava periksi kun edelliset kirppikseltä haalimat vanssit alkoi olemaan niin törkeet että nolotti niissä kulkeminen. Seitsemän kybää kengistä tuntuu todella pahalta, mutta eiköhän se taas huomenna unohdu kun saan kiskasta jalkaan yksilöt jotka tulee muotoutumaan juuri mun jalan mukaan.

Mä en oo törmänny mun raskas mieliseen, ahdistuneeseen tai itkuiseen alexaan pitkiin aikoihin. Mulla ei oo sitä tyttöä yhtään ikävä. Mulla on tosi hyvä olla ja mä en halua nöyristellä sanoessani, että mä oon ansainnu tuntea näin.

/alexandra

maanantai 14. heinäkuuta 2014

olen olemassa


on ollu niin hyviä hetkiä elämässä tässä viimeaikoina että hiukan jopa pelottaa.

  • oon nukahtanu meikit naamassa liian monta kertaa 
  • rullaillu (ujosti myös oksentanut) öisessä kouvolassa
  • unohtanut nukkua
  • ahdistunu kohta koittavasta outokumpu elämästä
  • leikkauttanu fledasta muutaman sentin pois
  • poiminut maasta rappioruusun (jokainen voi itse funtsia miltä kyseinen yksilö näytti)
  • ollut harjaamatta hiuksia ja näin ollen hankkinut kuusi rastaa joista kaksi edelleen läsnä
  • tutustunu tyyppiin joka on ihan tosi jees,
  • ja viettänyt kyseisen tyypin kanssa niin hyvän illan että sitä en halua unohtaa
  • rikkonut aurinkolasit haloo helsingin keikalla
  • syönyt neljä jäätelöä putkeen
  • ollut kokonaisempi

ohhoh. oi voi. lisää tällästä elämää mulle. en kässää miten kummassa eilinen ilta oli jotenki ihmeen hyvä, jätti jälkeensä ihan sairaan hyvän fiiliksen. semmonen onnellisuus vaa leijaili ilmassa ja leijailee vieläki. emt.

/alexandra