maanantai 29. joulukuuta 2014

kolahdat




ymmärsi kuinka kosketus puhuu
ne kaikki tärkeimmät
sanat, eleet, alitajunnassa piilevät ajatukset
aamun kauneus
siinä ne on läsnä 

hän aisti
hengitti sitä hetkeä itseensä niin paljon kuin keuhkoihin mahtui
antoi luvan rikkoa pintaa
napsahdus ja konkreettinen kosketus yltää syvemmälle

hetkessä hänen hymy ei ollut vain lihastyötä
tänään se on olotila
tänään se on ainutlaatuista


/alexa

torstai 18. joulukuuta 2014

ja me ei haluttu sulkea silmiä varsinkaan yöksi


mä vaan toivoisin lumen sulavan ja kesän olevan taas läsnä. korkeevyötäröiset shortsit. paljas iho. vanssit. öiset seikkailut uimahallilla. rappiolta ja melankolilta tuoksuva kouvola. aurinkolasit. tuntematon keho siinä samassa sängyssä. valo syö pimeyttä niin, että edes yöllä se ei ole läsnä. kesäkissat. viiniä. kahdeksan tuntiset duuni päivät. en oo riippuvainen mistään konkreettisesta.

viime kesä. se oli niin hyvä, että täytyn vieläkin onnella ilolla ja hymyllä kun mietin sitä. mulla on ikävä tota absurdia ajanjaksoa mun elämässä. täytyin tunteista minkä kerkesin. se auttoi ahdistumaan ja elämään.

kuvissa huippu tyttö. rakastan. maanantaina matkaan viimein sadan kuukauden jälkeen täältä kuplasta pois ja saan tuntea ton muikkelin halauksen. hmm. jään vellomaan kesä fiilikseen. en edes harkitse ulos katsomista.

/alexa

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

pidemmän päälle eihän mikään sitten ollutkaan turhaa. elämässä. ajassa. eleissä.


aamut on mun lemppareita. ei ne aamut kun herätyskello porautuu korvista sisään tappaen aivosoluja samaan aikaan kun ulkona majailevalla yöllä ei oo aikomustakaan väistyä. lemppari aamuilla tarkotan niitä hetkiä kun valo koskettaa fyysisesti. alakerran kahvilan äänet leijailee mun kämpässä asti. tollaset aamut loppuu aina liian lyhyeen. varsinkin talvella tuntuu, että kerkee nopeasti haukkaamaan valoa kunnes aurinko alkaa ujosti suunnittelemaan uni juttuja. hitaat aamut. niistä minä pidän.

ps. pistähän mulle ja sulle liput tilaukseen disco ensemblen juhlakiertueen jollekkin keikalle. esim kouvolan house of rockin. tai joensuun kerubin. lahti. tampere. helsinki. kaikki käy. mennää fiilistelee.

/alexa

tiistai 9. joulukuuta 2014

sekä tarpeeksia kahvia pysyäkseen hereillä hetkessä


levotonta hypyillä maustettua ajatusvirtaa,

pieniä räjähdyksiä jotka muuttaa hetkessä nykyisen, mutta varsinkin edellisen elämän laatua. loksahduksia. siksi asioita tapahtuu. siksi kompastelee.

"sä oot kyllä niin tunne eläjä". niimpä. joskus sitä toivoo, että osaisi katsoa maailmaa ja elämää jotenkin enemmän pintapuolin. mä hyppään toisinaan turhan syville vesille ja siksi ahdistus. mutta loppujen lopuksi tää tälläinen päästä pursuava jatkuva runoilun, haaveilun, kaljan ja teen tarve on ihan mahtavaa. syvemmällä tää kaikki on mun mielestä paljon kauniimpaa. hauraus. kun loksahtaa. se tuntuu luissa ja ytimissä. vähän kevyempää ympärillä. niihin juttuihin ei törmää pinnalla.

Yksin Sateessa -tanssifestarit oli täynnä alastomuutta. se sai mut vähän turhautumaan tätä alaa kohtaa. oikeesti. eikö kukaan osaa luoda mitään uutta. paljastaa itsestään muutakin kuin takapuolen ja kikkelin. konkreettinen riisuutuminen täyden yleisön edessä on näille ihmisille niin helppoa. kyse laiskuudesta vai ideoiden loppumisesta? mä ehkä haluan kirjoittaa tästä pidemmän kaavan mukaan teille joten jätän nämä lauseet nyt vain näin.

"ihmiset eivät elä enää, sillä he ovat jo tulevaisuudessa"
hah. totta taitaa ainoastaan olla tämä hetki. miksi sitä toisinaan saa meidät kiinni elämässä illuusiossa. niinä hetkinä on olematta.

Samuli Putro pysäytti mut taas. luin nimittäin omat sanani hänen lauseista. onneksi poju jaksaa mun ikuisia juoksevia ajatuksia ja sitä kuinka mun on pakko kyseenalaistaa jokaikinen asia mussa tai mun ympärillä koska, muuten en mä olisi varmaan ikinä tajunnut miten mä oikeasti ajattelen ja missä mulla nimenomaa mättää. silmiät auki.

mä pelkään epäonnistumista, koska tuntuu, että se määrittäisi mut ihmisenä. eihän se niin ole. vaati liikaa aikaa, että sanoin sen ääneen. vielä enemmän aikaa, että itse kuulisin mitä sanon. tänään kuitenkin. putron sanat vaan vahvisti tämän. ehkä musta voi vielä tulla jotain.

/alexa

tiistai 25. marraskuuta 2014

eikä ikinä halunnut pyytää anteeksi, mutta tänään



  • hetkestä outoa teki se, että hän ei juossutkaan pois
    viimeistään silloin ymmärsi, että jotain oli muuttunut
    ei ollut jumissa siinä samassa maailmassa, minässä

    eikä mikään ollut sattumaa, oli vain sinä
    sitä kauneutta hän ei ollut ikinä kohdannut
    hengitti hiljaa siinä vierellä

    ääriviivat haparoi hieman,
    se kuuluu asiaan

    syy miksi ei kääntänytkään katsetta,
    hän pitää sinusta

    /alexa

perjantai 21. marraskuuta 2014

joskus täälläkin on kivaa



  • koulussa oli meneillään viikon mittainen valo ja liike -kurssi. duunailtiin siis nopeita demoja valoheebojen kanssa. jotenki tuntuu, että nyt just mä harhailen tosi paljon ajatuksissa ihan vääriin paikkoihin ja hetkessä elo on vieraampi käsite kuin ikinä. tällänen ryhmäjuttu turhautti jo alkuunsa. antakaa mun nyt vaan kulkea sumussa. älä ota kontaktia. mä en jaksa heittää sulle hymyä. okei käyn nyt tiputtamassa kyyneleitä vessassa. jatkuu.
    joku innostus mussa kuitenki heräs. jotenki aina hautaa ittensä kaiken pahanolon ja negatiivisten sanojen alle, että lopussa ei osaa lausua sanaa kiitos siitä kuinka paljon tää paikka ihmiset ja koulu antaa tilaa sille mitä tuntee ja missä vaiheessa elämää kulkee.

    eilen riisuin vaatteeni yleisön edessä, vedin susinaamarin päähän ja
    tänään mä haluan kiittää sua siitä, että oot siinä ja halaat mua aina tarvittaessa. konkreettisesti tai sillee toisella tasolla mitä ei oikein osaa selittää.

    /alexa

torstai 20. marraskuuta 2014

mutta ainankin hän elää täysillä


olin väärässä paikassa väärään aikaan ja kiukuttaa. väsyttää myös. päikkärit kertaa viisi tuntia, ja silti nukuttaa.

haluan erakoitua. tanssia huoneessa jenni vartiaisen tahtiin. juoda jääteetä. kuulla sun koputuksen ovella. sulkea silmät ja painaa kädet korville. ensimmäistä kertaa ei edes jaksa jauhaa niistä fiiliksistä mitkä velloo. ihan sama sitte. en itke. huijaan.

luin juttuja kesältä. miten olinkin niin onnellinen ja täynnä elämää. eilen ja tänään kaikki tuntuu toivottomalta. ei aina voi olla mukavaa, mä tiedän. mutta olisipa joskus aikaa parantaa vanhoja haavoa jotka vielä ujosti märkii. 

tulehtuu.

/alexa

maanantai 17. marraskuuta 2014

pysy hereillä tänään



  • heh, pienensin kuvia liian vähän ja iphone laatu ei oikein taivu näin isoksi. mutta eiköhän kaikkien rakeiden keskeltä nää sen olennaisen.

    viikonloppuun mahtui aika paljon valojen välkettä. hieman kaljaa. okei vähän liikaa. väsynyttä, mutta super onnellista mieltä. vuorokaudessa ehdin syödä pizzaa enemmän kuin normaalisti kolmessa kuukaudessa. kävin tsekkaamassa heikki kuulan sekä riston keikat, ja ei voi ku todeta että huhhuh. jälkimmäinen keikka kyllä hakee vertaistaan. sitä tulee aina uudestaan ja uudestaan onnelliseksi kun muistaa sen fiiliksen sinä yönä, siinä ihmismassan tönittävänä. taisin mäkin tönäistä muutaman kerran jotain. ihan vaan rakkaudesta. oioi. mulla on ympärillä kivoja ihmisiä. aina siihen vaan herää kerta toisensa jälkeen. onneksi mä oon täällä. maailmassa ja hereillä.

    takasin kylmään ja raadolliseen outokumpuun matkaaminen olikin sitten se helvetillinen osuus. näkyvyys nolla ja tien liukkaus kymppi. matkaseura kuitenkin kymppi myös.

    maanantai on alkanut olemaan mua kohtaan vähän julma. tänäänkin se tipautti mut niin lujasti vasten maata, että jaloissa särähti. bussissa samuli putro lauloi mulle kuinka "yhtä kaikki onni on kuin postinkantaja, hoidettuaan homman siirtyy taloon seuraavaan". mä komppasin ja mun poskella oli joko kyynel tai ulkona satanutta räntää. ei sitä ikinä tiedä. hetkessä elämisen taakse on helppo piiloutua, mutta nyt joutui avaamaan silmiä ja ymmärtämään, että osaa se elämä myös ottaa. tällähetkellä oon onnellisempi kuin oon ikinä mun elämässä ollut. se lanka onkin sellanen hauras ja naksahtaa helposti. pelottaa ja kiukuttaa että taas tää homma testailee mua.

    ei saa jäädä vellomaan mielessä paikoillaan seisovaan usvaan, koska se oli virhe hetki sitten
    on vaan pidettävä se sama luotto minkä oon saanut uudestaan rakennettua tätä kaikkea kohtaan. elämää. kaikki on harkittua, mutta ei suunniteltua. en siltikään saa pidettyä kyynelkanavia kiinni. ehkä huomenna.

    /alexa

maanantai 10. marraskuuta 2014

kolme (3) kyyneltä



viisi sivua sanoja susta, huittisista, yöstä ja melankolian paisumisesta ahdistukseksi ja koin olevani valmis nukahtamaan. mun sängyssä oli se lämmin iho jonka viereen voisin aina nukahtaa. iho joka tuntuu turvallisimmilta niistä kaikista mitä oon ja tuun kohtaamaan. ai mistä mä voin tietää tulevasta? tässä tapauksessa sen vain tietää. änkeydyin siihen pieneen tilaan mitä oli jäljellä. tosi hiljainen itku. niin hiljainen, että en edes itse ollut varma sen olemassa olosta. kolme kyyneltä. jos antaisin ittelleni luvan niin niitä olisi tullut enemmänkin ulos. lopeta nyt. mullahan on kaikki tässä mitä kaipaan.

aamulla mulla soi olavi uusivirta se kertoo mulle, että nuorena ei tarvitse nukkua. okei. hymy on läsnä. kohta on balettia ja mä rakastan hitaita aamuja. kello on 13:46 kai se lasketaan aamuksi? mä lasken.

/alexa

lauantai 8. marraskuuta 2014

hei ei toi oo hetkessä elämistä, toi on saamattomuutta



  • mikä sä meinaat olla isona?




  • emmä tiiä. ajattelin esim elää. siinä sitä vasta onkin olemista. voisin vähän kirjotella runoja. ottaa välillä valokuvia mitkä ei ikinä miellytä omaa silmää ja juoda teetä. tehdä paska duunia. tykätä ihmisistä. käydä kaljalla. keikoilla. huh. sitä mä meinasin olla isona. eiku oliks toi nykyhetki? ai siis tulevaisuudessa? siis kuinka iso musta tulee? ei hitto.




elän ihan hurjan paljon hetkessä. elän siinä niin paljon, että joskus huomaan olevani menneessä minuutissa. aina välillä herään siitä hetkessä elämisen unesta ja hengittäminen muuttuu raskaaksi koska ymmärrän, että mulla ei oo hajuakaan mihin suuntaan elämä valuu. mikä on intohimo? motivaatio? tällähetkellä on vaan niin hyödytön olo. laiminlyön itteäni. vaikka ei saa käsittää väärin. pohjavärinä on onnellisuus ja kevytmieli. ja musta hetkessä eläminen ja bussin sijasta aamukahville meneminen on parasta. mä tykkään mun elämästä. ehkä se itsenään on mun intohimo. se on ainut asia mitä tänään teen täydessä fiiliksessä.

sä vaan ahdistat mut nurkkaan lausumalla ääneen sanan tulevaisuus. anna mun olla tässä kerrankin kun oon.

hitaasti hengittämisen jälkeen on kiva nukahtaa taas tähän uneen mikä on ainut missä en nää painajaisia. ilma joka kulkeutuu keuhkoihin on kevyttä. ja mikä tärkeintä. keuhkoissa tilaa. tässä mä nyt elän. voinko mä ihan hirveen paljon muutakaan? en.

/alexa

maanantai 3. marraskuuta 2014

en ollut väärissä juhlissa


halloween? minä vuosia? miltä se tuntui?

yhtäkkiä talossa olikin isompi kourallinen huippu tyyppejä. olohuone täynnä siitä ihmismassasta. voitettiin tietovisa (okei mä fuskasin siinä. voitettiin silti. heh). mun paras ja ensimmäinen oikea synttärikakku oli koristeltu numerolla kuusi kertaa kolme ja hurjan hyvät tyypit oli järjestäny mulle lahjan mikä piti sisällään mieltä ja käsiä lämmittävää.

aamulla hautauduin yhden ison peiton alle kolmen vieläkin ujosti päissään olevan pojun kanssa ja joku meistä taisi puhallella saippuakuplia. semmosta ujoa onnea ja väsymystä vaan. hakkasin vissiin polvia koko yön lattiaan kun nyt niitä koristaa muutama kaunis mustelma ja yks kaks haavaa.

jos mun elämä olisi elokuva niin tää kohtaus olis ollu ihan tosi hyvä. oon ihan hurjan kiitollinen siitä, että oon juuri täällä juuri näiden ihmisten ympäröivänä. tää paikka on hyvä ja vaikka mun henkinen väsymys on joskus niin suuri, että meen ja kiroan koko paikan niin en mä ikinä oikeasti tarkota. paitsi joskus.

/alexandra

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

jännittäen jokaista lihasta minkä kehostaan löysi


viikonloppu loisto
glögiä paljolti, löysin uuden kämpän keskustasta
leipomon yläkerrasta
join yhden kaljan, esitin performanssin

mulla on huippu ystäviä
ystävä

nyt loksahtelee ja huolella
ne rikkinäiset ja säröilevät palat nimittäin
loksahtaa niin lujaa paikoilleen
että tunnen sen ihossa
ihon alla
kerrosten välissä ja syvemmällä


ilma on täysin sama
epätasainen jää, määrittelemätön sade
lunta, räntää tai vettä

tosi liukas
kesän kuluttamat tennarit jalassa ei hirveesti tarjoa kitkaa
en oo vihanen en itke
mieli ei oo musta

se taitaa olla eri


kevyt mieli ja hymy
matka kestää noin kahdeksan minuuttia pidempään kuin ennen
meinaan kaatua kolmesataakaksikymmentäneljä kertaa
ei silti suututa

oon omassa kropassa
tässä
tuntuu kauniilta vaikka iholla kutiaa koira-allergia
mieli taitaa olla kaunis myös

seiniin tuijottelu ja siinä usvaisessa unessa eläminen
kipeisiin asioihin kompastelu
ei enää
hereillä ja liikkeellä


är sanaa en oo käyttänyt hetkeen
paitsi silloin joskus englanniksi, 
mutta jälkeenpäin ajatellen en mä tarkoittanut

oli vain tarpeellista pitää kiinni

tänään se kävi mielessä
entä jos mä vähän nyt

/alexandra

torstai 23. lokakuuta 2014

samaan aikaan piti hänet hengissä, mutta vastapainona esti hengittämisen


Luokassa vallitsi täysi hiljaisuus. Tunsin kuinka kaikki silmäparit tuijotti mua ja seurasi semmosta ujoa murtumista. Itkeminen on mulle maailman vastenmielisin asia. On kiva pitää etäisyyttä ihmisiin. Olla tietynlaisen olemisen takana eikä sitten päästää sen syvemmälle. Sinne missä sattuu. Siksi toi kyyneltenvuodatus ja pään sisälle päästäminen on semmonen juttu mitä en oikein ihmisten edessä harrastele, mutta tänään taisin kaivaa sanoja vähän liian syvältä ja en pystynyt pidättelemään kyyneleitä jotka pakotti itsensä ulos mun silmistä. Mua hävetti ihan hirveesti ja halusin vaan pois siitä tilanteesta. Yritin vaan kietoo huivia vähän naaman eteen ja mumista viimiset sanat ulos. Nyt kuitenkin tuntuu vähän puhtaammalta ja toivon, että tyypit ymmärtää mua taas vähän enemmän. Vaikka silti hävettää ja tuntuu, että taas menetin kasvoni jonnekkin. Vaikka suhteellisen luonnollistahan tuo on. Itkeminen. Mulle siitä on vaan muodostunut joku kumman suuri ja vastenmielinen asia. Paitsi yksin. Sillon se on ok. 

Mepsun kanssa vietin kuitenkin suhteellisen mukavan päivän. Illan. Oikeastaan tosi mukavan. Kyseisen muikkelin kanssa on niin helppo olla. Ei välttämättä oo pakko sanoa sanaakaan pitkiin aikoihin. Ei tartte kokea kiusallisuuden tunnetta tai väkisin keksiä puheenaiheita. Tälläset ihmissuhteet on vaan hurjan arvokkaita. Minä pidän hänestä. Meillä oli glögiä ja sain taas muistutuksen siitä kuinka hyvää se onkaan. Ymmärsin, että se oli jotain mitä mun elämästä on puuttunut. Onneksi talvi on täällä. Ei oikeesti, mutta glögi on ok.

Oon viimiset kuusi vuotta vältellyt niitä "kirjoita toisesta anonyymisti jotain mukavaa" leikkejä, koska joskus lapuissa mitä sain luki kaikkea muuta kuin sitä mikä olisi hymyilyttänyt. Nyt kuitenkin uskaltauduin tähän hommaan ujon harkinnan jälkeen mukaan ja hyvä mielihän siitä tuli. Muistin, että mussa on hurjan paljon ihan suht siistiä persoonallisuutta ja muuta mukavaa mitä sitten itse helposti tuppaa vähättelemään tai siirtämään syrjään. Kiinnitin laput seinälle ja toivon, että niistä kumpuaisi myös hieman voimaa sellaisina hetkinä kun ei oma olemassa olo miellytä.

Päivä oli hämmentävä. Vapautti. Hyvä mieli ja ujo häpeä.

/alexandra